Tervehdys Jalasjärviset kelkkailijat ! Nyt sitä lunta sitten on! Reittitilanne on nyt muuten hyvä, mutta Kihniön reitillä on paikoin aika puskaista. Se on ajettu kyllä jo läpi pelkillä kelkoilla. Jalastuulesta Kurikkaan menevä reitti on menty raivaten kaivinkoneella. Yleisiä reittikökkä-päiviä tullaan järjestämään kevään aikana, seuraa ilmoittelua JAMOKEN nettisivuilla. Keskitytään nyt vain kelkkailuun, kun on kerran keliä. Jalasjärvellä on perinteisesti ollut kelkkailijoiden"sunnuntaiajelu". Matkaan on lähdetty porukalla paikalliselta huoltoasemalta joko lyhyemmälle tai pidemmälle retkelle porukan päätöksen mukaan. Tätä samaa käytäntöä jatkamme myös tällä kaudella. Kun on keliä, niin kokoonnutaan sunnuntaisin klo 10.00 Neste Jalastuulessa. Hieno ja viihtyisä kerhon kota on käytettävissä Kauhajoen reitin (ilveskylässä) varrella vaikka makkaran paistoon tai eväiden syöntiin. Jalasjärven kelkkareiteille kerhon jäsenet ovat kysyneet ajoluvat maanomistajilta kerholle. Maastoliikkenne lain mukaanhan kelkkailu on sallittua vain maanomistajan luvalla. Muistuttaisimme taas, että MAKSUT OVAT PAKOLLISIA kaikille jotka kelkkailevat kerhon reiteillä ja niitä valvotaan. Jäsenmaksun maksamalla sinulla on oikeus kelkkailla kaikilla reiteillämme. UUTTA!! Vierailevat kelkkailijat voivat nyt maksaa päiväkohtaisen reittimaksun NESTE JALASTUULEEN. Hinta on 5 eur/päivä, kartan saa sitten mukaan. HUOM!! Mönkijällä ajo kelkkareiteillä ei ole toistaiseksi sallittua! Mikäli aktiiviset mönkijä harrastajat kysyvät jo olemassa olevien kelkkareittien maanomistajilta lisäluvan mönkijällä ajoon, sitten ajelulle ei ole estettä. Ota yhteyttä ja kysy lisää. Puh.joht: Kai Kuuppelomäki 040-8378390 Vauhdikasta kautta! Toivottaa Jalasjärven kelkkailijoiden johtokunta
|